Maa- ja metsätalousministeriö antoi 25.6.2014 asetuksen metsähanhen metsästyksen kieltämisestä koko maassa tulevan metsästysvuoden ajaksi.
Riistapolitiikan uutisblogi Sarvessa ministeriö mainitsee sen, että Metsähanhen metsästys on erityisesti Pohjois-Suomen pesimäalueilla ollut arvostettu ja vaativa metsästysmuoto. Ministeriö ei ole kuitenkaan ottanut tätä perinteistä ja hanhikantaa valikoivasti verottavaa pyyntimuotoa mitenkään huomioon kun se on päättänyt rauhoittaa metsähanhen koko suomessa. Näyttää vahvasti siltä, että päätös on tehty vain luontojärjestöjen mielipiteiden perusteella, sillä hanhikannasta ei ole suomessa koskaan tehty luotettavia laskentoja.
Ministeriö perustelee päätöstään mm. sillä, etteivät aiemmat rajoitukset eivät ole riittäneet kannan laskun pysäyttämiseen. Ministeriö perustelee metsästyskieltoa myös siten, että metsähanhikantaa ei vaaranneta ja metsästyksen säätely noudattaa kestävän käytön periaatetta, ottaen huomioon taigametsähanhen (Anser fabalis fabalis) Koillis- ja Luoteis-Euroopan populaation voimakas väheneminen 1990-luvulta alkaen.
Jokainen metsähanhien aapapyyntiä Lapissa pitempään harrastanut on voinut omin silmin todeta ongelmien alkaneen laulujoutsenen runsastumisen aikoihin ja selkeästi pahentuneen rannikkoseutujen peltolahtauksen yleistyttyä. Onkin aiheellista kysyä miksi asian on sitten annettu mennä näin huonoon jamaan, eikä siihen ole haluttu puutua? Miksi suurimittaiseen ja pohjoisen aapasoilla tuiki tuntemattomaan kuvilta lahtaamiseen ei ministeriö ole halunnut asetuksilla puuttua ja maahan ajetaan vain metsästyskieltoja? Ministeriö antaa myös ymmärtää, että metsästyksen kieltäminen perustuu ainakin osittain tiedon puutteeseen. Tämä tiedon puuttuminen on toki ollut jo aikaisemmin metsästäjillä tiedossa.
Ministeriö perustelee lopuksi, että metsästyksen keskeyttäminen on tarpeen, jotta ehditään tehdä kiireelliset metsästyksen kestävyyden varmistamiseksi tarvittavat toimenpiteet, saalisilmoitusvelvollisuuden säätäminen, metsästyksen säätelyn tarkentaminen ja kannan laskentojen tehostaminen talvehtimisalueilla ja laskentojen aloittaminen Suomen pesimäalueilla. Ennen edellä mainittujen toimenpiteiden tekemistä metsästystä ei voitaisi sallia.
Tästä ajatusmallista lähdettäessä on vaikea kuvitella, että edellä mainitut toimenpiteet saataisiin vuodessa tai useammassakaan hoidettua. Luontojärjestöt tulevat taatusti hidastamaan tätä prosessia. Pohjoisen metsästäjilläkään tuskin on isompaa halukkuutta edistää peltolakeuksien hanhilahdin palauttamista aapasoita rimmikoita kesäkuumalla ramppaamalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti